Selvällä suomen kielellä

Aamun Koitto kansallisen kielipolitiikan asialla

  • Timo Hirvonen
Avainsanat: kansallisuus, kieli, Suomen ortodoksinen kirkko, kielipolitiikka, Aamun Koitto

Abstrakti

Suomen kielen historia liturgisena kielenä on miten tahansa mitattuna lyhyt. Silloin kun Suomen hiippakunta oli osa Venäjän ortodoksista kirkkoa, liturgisissa yhteyksissä käytettiin kirkkoslaavia. Kysymys paikallisista tarpeista heräsi Suomessa 1800-luvun puolivälissä. Vuosisadan loppuun tultaessa suurin osa liturgisista teksteistä oli käännetty suomeksi. Keskeinen toimija tässä oli rovasti Sergei Okulov, yksi Suomen ortodoksisen kirkon suurmiehistä.

Kysymys liturgisesta kielestä oli osa isompaa kokonaisuutta. 1920-luvulle tultaessa kysymys liturgisesta kielestä oli kietoutunut kirkkopolitiikkaan, jota ohjailivat voimakkaasti kansalliset poliittiset pyrkimykset. Asennoituminen Suomen kielen käyttöön Suomen alueella toimivassa kirkossa muodosti jakolinjan kansallisesti suuntautuneiden pappien ja venäläismielisenä pidetyn kirkon korkeimman johdon välille. Tilanteeseen vaikuttivat myös henkilökohtaiset motiivit. Jakolinja muodostui pysyväksi, kun venäläinen munkki Kiprian syrjäytti Sergei Okulovin. Okulov kääntyi viranomaisten puoleen, jolloin opetusministeri E.N. Setälä otti keskeisen roolin venäläisen vaikutuksen torjunnassa Suomen ortodoksien keskuudessa. Kieltä käytettiin välineenä, jolla venäläisen vaikutuksen torjumiseksi sekä syrjäytettiin että valittiin kirkon johtomiehiä. Äärimmäisin esimerkki tästä oli piispa Herman Aavin valinta. Sen taustalla oli valtiovallan näkemys, että Aav olisi arkkipiispa Serafimia sopivampi henkilö johtamaan ortodoksista kirkkoa kohti kansallisia tavoitteita.

Suomen ortodoksisen kirkon historia on paikoin hämmentävää. Liturgista kieltä koskeva ajattelu kumpusi alun perin 1800-luvun lopun liturgisesta liikkeestä, joka pian joutui poliittisten ja henkilökohtaisten pyrkimysten otteeseen. Yleisen mielipiteen muokkaaminen oli pitkälti Sergei Okulovin ja ministeri Setälän aikaansaamaa. Teologisten ja pedagogisten näkökohtien sijaan poliittiset intressit sanelivat kansallisen suomalaisen ortodoksisen kirkon rakentamista. Prosessia ohjasivat ja rahoittivat valtion virkamiehet. Venäläisestä suomalaiseksi kirkoksi muuttuminen esitettiin tietoisesti taisteluna itsenäisyyden ja vapauden saavuttamiseksi. Pyrkimyksen vastustajia syyllistettiin ja tuomittiin, ja kysymystä suomesta liturgisena kielenä käytettiin aseena torjuttavina pidettyjä vastustavia voimia vastaan. Olipa tällainen toiminta oikeutettua tai ei, muodostaa se joka tapauksessa kappaleen Suomen ortodoksisen kirkon historiaa.

Vertaisarviointitunnus
Julkaistu
2018-09-19
Osasto
Vertaisarvioidut artikkelit